maanantai 15. joulukuuta 2014

Tattaripipareita ja lisäaineetonta glögiä

Olin jo päättänyt kokeilla tänä vuonna raakapipareiden leipomista, kunnes sain maistaa virolaisen LOOVin tattaripipareita. Ne veivät samantien sekä kielen että sydämen mennessään :) Vaikka tietenkin itse alusta loppuun saakka tehdyt leivonnaiset ovat aina parhaita, taidan sittenkin tänä jouluna jättää pipareiden leipomisen väliin ja herkutella vain noilla LOOVin tattaripipareilla. 


Ne ovat tavallisia pipareita parempi vaihtoehto siksi, että ne tehdään käsin tattarijauhoista, ruokosokerista, kookosrasvasta ja -maidosta, vedestä, kananmunasta, soodasta, sitruunahaposta, kanelista, neilikasta, kardemummasta, inkivääristä ja Himalajan suolasta. Tattaripiparit ovat siis sekä gluteenittomia että maidottomia. No, niin sanotut tavallisetkin piparit ovat kyllä maidottomia, mutta tattaripipareiden raaka-aineet ovat todella laadukkaita. Ja ne eivät ole liian makeita, mutta maistuvat kuitenkin ihan joulupipareille :) 


Pipareiden kylkeen on kiva hörpätä glögiä. Tykkään sekä punaisesta että vaaleasta glögistä. Aivan erityisesti pidän Hömmanäsin glögeistä. Merkin vaalea, 100 %:sti omenamehusta valmistettu sokeriton ja lisäaineeton glögi on tervetullutta vaihtelua punaiselle, perinteisemmälle glögille :)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos haluat piristää päivääni, kommentoi :)