Intiaanijuhannus

Vietin tänä vuonna hieman erilaisen juhannuksen kuin koskaan aiemmin. Satuin nimittäin kuulemaan Frantsilan intiaanijuhannuksesta ja innostuin samantien. Olen ollut jo pidempään kiinnostunut intiaanikulttuurista, etenkin sen jälkeen kun pari vuotta sitten luin kirjan nimeltä Äitini tuuli - intiaanitietäjän elämä ja opetukset. 

Kyseinen kirja kolahti kovaa. Ostin sen lopulta ihan omaksikin, sillä siinä on niin paljon sellaista yleismaailmallista viisautta, johon haluan voida aika ajoin palata. Ihailen suuresti intiaanien tapaa elää osana luontoa ja heidän tapaansa nähdä maailma. Vaikkakaan he eivät enää nykyään elä ihan samalla tavalla kuin ammoisina aikoina (moderni kehitys on vaikuttanut heidänkin elämäänsä), silti he siirtävät perinteitään, uskomuksiaan ja tapojaan tarinoiden ja seremonioiden muodossa sukupolvelta toiselle. 

Frantsilan intiaanijuhannuksessa pääsin kuulemaan livenä noita tarinoita ja osallistumaan itsekin muutamiin kesäpäivänseisaukseen liittyviin seremonioihin. Sain myös kunnian tavata Arizonasta saakka paikalle saapuneen Ba'ag Dan (Lentävä Kotka) eli Rupert Encinaksen, joka on heimonsa Tohono O’odham’in henkinen johtaja. Rupert tekee myös sosiaalityötä ja opettaa kouluissa intiaanien kieltä ja kulttuuria. Hänelle oli siis hyvin luontevaa vetää intiaanijuhannuksenkin ohjelma.  

Intiaanijuhannus järjestettiin Koskelan museotorpalla Suodenniemellä, Sastamalassa. Torpan idyllinen miljöö 1660-luvun rippikoulutupineen järven rannalla loi juhannukselle täydelliset puitteet. Paikka oli kerrassaan aivan ihana! Pihalla oli muun muassa lampaita, tuulimylly ja aittoja. Jo ympäristö antoi tietynlaista tunnelmaa, sisäistä rauhaa ja keinon päästä hetkeksi pois omasta arjestaan.

Meitä oli paikalla yhteensä 30. Kaikki olivat todella mukavia, ystävällisiä ja avoimia. Huippuporukka siis! Ohjelmaan kuului yli sata vuotta vanhassa savusaunassa saunomista, aamujoogaa, suussa sulavaa luomukasvisruokaa, tarinoita tiipiissä, intiaaniseremonioita ja litroittain yrttiteetä.

Yllätyin siitä, miten paljon juhannusviikonloppu antoi. Palasin kotiin jotenkin tyynempänä, läsnäolevampana ja henkisesti eheämpänä. Ikään kuin sisäinen tasapainoni olisi vahvistunut. Monet ystäväni ovat sanoneet minulle, että he ihailevat rohkeuttani kokeilla ennakkoluulottomasti kyseisen tapahtuman kaltaisia uusia juttuja. Itse en osaa ajatella asiaa tuolta kannalta, sillä kun innostun jostain asiasta, en yleensä jännitä tai edes mieti, etten voisi mennä ja kokeilla erilaisia juttuja. Sellaisiakin, joita ehkä jotkut jäykemmät ja konservatiivisemmat tyypit saattavat pitää erikoisina tai jopa outoina. Minä en kuitenkaan välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Enkä etenkään silloin, jos asia on itselleni tärkeä :)

Suosittelen vastaavaa tapahtumaa mitä lämpimimmin kaikille niille, joita yhtään kiinnostaa oma tai toisten henkinen hyvinvointi ja intiaanikulttuuri. Käsittääkseni intiaaniviikonloppuja järjestetään Museotorpalla jatkossakin kesäisin.