perjantai 16. elokuuta 2013

Shiatsu ja niskakipu

Sain Italian lomalta muistoksi myös hieman epämiellyttävämmän jutun - pistävän hartiakivun. Se tuli Venetsian visiittiä edeltävän yön aikana, jolloin olin kai nukkunut jossain tosi huonossa asennossa. Koska minulla on muutamaan otteeseen ollut vastaava vaiva - huonossa asennossa nukutun yön jälkeen pää ei käänny kunnolla toiselle puolelle ja niskaa/kaulaa pistää inhottavasti - joka on sittemmin parissa päivässä hävinnyt itsekseen, en ryhtynyt aluksi minkäänlaisiin toimenpiteisiin sen takia. 

                                                                                                                       Kuva: Pinterest

Venetsiassa tosin niskaa ja kaulaa alkoi myös hieman särkeä, enkä pystynyt kääntämään päätäni kunnolla vasemmalle tai nostamaan leukaa ylös. Tämä hieman haittasi korkeiden rakennusten ihailua, mutta päätin olla ajattelematta asiaa. Enkä varsinkaan antanut sen pilata päivääni. Vaivihkaa vain hieroin aika ajoin kipeää kohtaa. Yöksi oli kuitenkin otettava särkylääke (yritän välttää niiden napsimista viimeiseen saakka ja otan särkylääkkeen vasta, kun on oikeasti aivan pakko), kun tuntui, että tilanne vain pahenee.

Aamulla hartia/kaula olikin jo suht ok, mutta sellainen pieni tuntemus sinne jäi. Ja tuo pieni tuntemus on pysynyt vasemmalla puolella niska-hartiaseutua siitä saakka eli noin 2,5 viikon ajan. Jotain oli tehtävä.  

Ensin ajattelin tavallista hierontaa, mutta koska luontaishoidot kiinnostavat minua, kyselin hieman shiatsusta samasta paikasta, jossa aiemmin keväällä kävin reikihoidossa. Ilmeni, että siinä on jopa ihan oma taktiikkansa sellaiseen niskakipuun, jossa pää ei enää käänny lainkaan tai juuri lainkaan esimerkiksi huonossa asennossa nukkumisen johdosta. Eipä siis muuta kuin varaamaan aikaa! Sain onneksi ajan vielä samalle iltapäivälle (keskiviikolle). 

Shiatsu on tuhansia vuosia vanha Japanista peräisin oleva kehonhoitomuoto. Se on japanilaisten vastine akupunktiolle, mutta se tehdään ilman neuloja. Shiatsua tehdessään hoitaja painelee, naputtelee, keinuttaa ja venyttää kevyesti sekä sormillaan että käsillään asiakkaan kehoa, sitä koko ajan samalla kuunnellen. Tarkoitus on avata kehossa olevia tukoksia käsittelemällä sen energiaradat. Shiatsussa ei manipuloida tai naksautella kehon osia, koska tarkoitus on hoitaa sitä lempeästi ja pitkävaikutteisesti. Manipulaatioiden jälkeen kun usein käy shiatsuhoitajani mukaan niin, että keho pyrkii pian takaisin tottumaansa virheasentoon. 

Makasin hoidon ajan futonpatjalla, ensin vatsallani ja loppuajan selälläni. Hoitaja keinutteli, pyöritteli ja paineli kehoani tietyistä pisteistä ja jonkun ajan jälkeen tunsin vaipuvani syvään rentouden tilaan. En tiedä kuvittelinko vain, mutta mielestäni tunsin, kuinka jotain (veri + energia?) lähti virtaamaan ensin käsissäni ja sitten koko kehossa. Minulla on huono ääreisverenkierto ja sekä sormeni että varpaani ovat aina kylmät, mutta nyt tuntui että kämmenet ja sormet olivat ihan kuumat. 

                                                                                                                       Kuva: Pinterest

Oli myös jännä huomata, että kun hoitaja käsitteli jalkojani, tunsin kuinka vasemman puolen koko hartian ja kaulan seutu rentoutui. Siinä tuntui myös pientä lämpöä. Kun hoito loppui, koko vartaloni oli niin rento, että melkein tuntui kuin sitä ei olisi ollut lainkaan olemassa. Muistelen, että reikihoidon lopussa fiilis oli aikalailla sama. Kun sitten nousin ylös, yllätyin vielä enemmän: olo oli samanlainen kuin olisin juuri herännyt päiväunilta, vaikken ollut nukkunut. Tiedättehän, sellainen hieman pöpperöinen olo ja poskia hieman kuumotti. Hoitaja kertoi sen johtuvan siitä, että olin ollut lähes tunnin syvässä rentouden tilassa. Se kai sitten vastaa hieman unta. Aikamoista! Muutenkin olo oli todella hyvä hoidon jälkeen, sellainen seesteinen ja kevyt. Niska-hartiaseutukin tuntui kumman hyvältä. 

Shiatsun vaikutus kestää koko loppupäivän ja vielä pari päivää hoidon jälkeenkin. Ja täytyy kyllä sanoa, että kallistun aina vain enemmän luontaishoitojen puolelle, sillä koko sen keskiviikkoillan oloni oli jotenkin poikkeusellisen harmoninen ja levollinen. Hartiaseutu tuntui myös todella hyvältä, eikä sitä kivun tunnetta enää ollut.

Hieman jäykältä niska tuntuu edelleen, mutta sen nyt tietää, kun joka päivä istuu koneella ja naputtaa. Yritän panostaa jatkossa kirjoittamisen ohella taukoihin, venyttelyihin, hartioiden pyörittelyihin ja keppijumppaan, sillä selvähän se on, että kun ikää tulee lisää ja joka päivä istuu koneella, on kehoa myös huollettava kunnolla. Koska se, miksi huonossa asennossa nukkuminen laukaisee silloin tällöin kivun, johtuu luonnollisesti siitä, että lihakset ovat jo valmiiksi jumissa. Ja sehän johtuu tietenkin näyttöpäätetyöskentelystä. Minulla on taipumusta muutenkin jännittää hartiaseutuani, vaikken edes naputtelisi koneella... Siihenkin pitää nyt kiinnittää ekstrahuomiota, ettei kroppa mene taas ihan juntturaan.

Ihanaa viikonloppua! Muistetaan huoltaa kehoamme <3                 

2 kommenttia:

  1. Äitini sanoin "Sulla on välineet mukana, käytä niitä!" ja sitten se heiluttaa käsiä ympäriinsä päättömän näköisenä ;) Oon sitä imitoinu millon missäkin :D

    VastaaPoista

Jos haluat piristää päivääni, kommentoi :)