tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kesäfiiliksiä

Tämä kulunut kesä on kyllä ollut säiden puolesta viime kesään verrattuna tosi upea! Vaikkakin pari viime päivää on ollut hieman kylmempää (vähän ehkä syksyistäkin), taitaa sitä hellettäkin olla vielä kuitenkin tiedossa, ainakin jos ennustuksiin on luottaminen :) Myös aktiviteettien suhteen olen ollut tänä kesänä hitusen toimeliaampi. Näin hieman harmaampana päivänä on juuri sopiva hetki kelata aikaa taaksepäin ja muistella, mitä kaikkea sitä onkaan tullut touhuttua. 

Tässä hieman kuvasatoa tähän astisesta kesästäni:








 

 


 



Kesääni on siis kuulunut ainakin mökkeilyä, veneilyä, kalastusta, ratsastusta, kulttuuria, matkoja (sekä kotimaassa että ulkomailla) ja ystävien & puolison kanssa kaikkea kivaa puuhailua tai ihan vain maailman parantamista.

Kuvista ei tietenkään kaikkea näy, joten voisin lisätä, että olen myös harrastanut paljon pyöräilyä, jalkapallon potkimista (ja voi kyllä, sekä tämä laji että kalastus ovat itselleni aivan uusia ja ehkä vähän yllättäviäkin tuttavuuksia. Totesin kuitenkin, että kaikkea todella kannattaa kokeilla, sillä miehen harrastuksista voi näköjään innostua myös itse:), lenkkeilyä, pihatalkoita ja leikkipuistoissa keinumista. Ja noh, on niitä juhliakin tainnut mahtua kesään yksi jos toinenkin. Aika mainio tämä kesä on siis ollut - ja mikä parasta, sehän jatkuu vielä hyvän tovin :) 

Lämpöä päiväänne <3           

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Hamppupirtelö

Ai vitsit, uusi lemppari on syntynyt: hamppupirtelö <3 Taas kerran vähän niin kuin vahingossa kehittelin makuhermoja (ainakin omiani, toivottavasti myös jonkin muun) hivelevän samettisen smoothien, namnam. Miten se vaan onkin niin, että moni hyvä juttu saa alkunsa nimenomaan vahingosta tai sattumasta... :)


Täyteläinen hamppupirtelö

1 kypsä tai ylikypsä luomubanaani
noin kourallinen cashew-pähkinöitä
muutama desi kauramaitoa (laitoin kaiken sen, mitä purkissa oli vielä jäljellä)
2 dl kookosmaitoa
1 rkl psylliumkuitua
2 rkl macaa
noin 3 rkl tocoa
2 rkl hamppuroteiinia
runsaasti (fiiliksen mukaan) aitoa vaniljaa mausteeksi

Kaikki ainekset taas vaan tuttuun tapaan blenderiin ja surrur! Maistuu ihan parhaalta siemailtuna terassilla, kesäisen iltapäivän auringosta samalla nauttien :)

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Attitudea arkeen

Ekologisia pesuaineita on saatavilla jo melko laaja valikoima eri merkeiltä ja osaa niistä saa nykyään myös päivittäistavaramarketeista. Se on todella hyvä, koska esimerkiksi itselläni on aika pitkä matka lähimpään ekokauppaan - ja aina sitä ei jaksa lähteä kovin pitkälle kauppareissulle. Olen testannut muutamaakin ekopesuainemerkkiä, mutta toistaiseksi eniten tykkään Attitudesta.


Montrealilaisen Bio Spectra -yhtiön Attitude-tuotelinja kertoo olevansa maailman ainoa ja ensimmäinen sekä ekosertifioitu että hiilineutraali (hiilijalanjäli nolla) kotitaloustuotemerkki.  Tykästyin myös Attituden pesutehoon ja etenkin tuoksuun (en ole muissa merkeissä törmännyt yhtä ihanaan eteeristen öljyjen tuoksuun!) niin täysin, että merkki pääsi suosikkilistalleni heti ensimmäisen kokeilun jälkeen. Ecover ja Lumme ovat kyllä myös mielestäni todella hyviä merkkejä. 


Attitude on:
  • Ekologinen ja biohajoava
  • Ei sisällä optisia kirkasteita tai entsyymejä, petrokemian tuotteista johdettuja ainesosia tai fosfaattia
  • Ainekset: maissi- ja kookospohjaiset tensidit, natriumsitraatit, natriumglukonaatti, eteeriset öljyt, vesi
  • Ympäristöystävällinen ja hiilidioksidineutraali tuotanto
  • Muovipakkaus
  • Toimii 15-95 asteessa ja sopii kylmävesipesuunkin
  • Ei ole käytetty eläinkokeita
  • Ecologo-ympäristösertifioitu   

Loppuun vielä Uuden Mustan listaamat syyt suosia ekologisia pesuaineita:
  • Ekokauppojen tuotesarjat ovat aina kokonaan ekologisia.
  • Ekopesuaineita ostamalla tuet ympäristöä kokonaisvaltaisesti ajattelevia yrityksiä.
  • Ekopesuaineiden valmistus on mahdollisimman ekologista (käytössä ekosähkö, kierrätettävä muovi, ei turhaa vettä). Raaka-aineiden ja vesistörasituksen lisäksi pakkaus, kuljetus, tiivistepesuaineet, markkinointi, toimistopaperi, energiankäyttö ja kaikki muukin on suunniteltu ekologiseksi. Osa merkeistä tarjoaa myös pakkausten täyttöpalvelua.
  • Ekopesuaineiden tuottajat eivät käytä eläinkokeita tai synteettisiä säilöntä- ja hajusteaineita.
  • Ekotuotteissa on mahdollisuuksien mukaan luomut ja reilut raaka-aineet. Tuotteet ovat usein myös vegaanisia eli niissä ei ole eläinperäisiä aineita. 
  • Sertifioinnit ottavat huomioon myös pesuaineen hajoamisen vesistössä.
  • Ekotuottajat eivät käytä petrokemiallisia eli raakaöljypohjaisia tuotteita.
  • Tuotteissa on mahdollisimman vähän kemikaaleja: ei turhaa antibakteerista puhdistusta ja monet tuoksuaineet (eteeriset öljyt) ovat samalla myös peseviä, desinfioivia ja puhdistavia ainesosia.

Rentoa (ja toivottavasti myös aurinkoista) viikonloppua kaikille! :)

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Ajattele itsesi onnelliseksi

Luin hiljattain James Allenin kirjoittaman, yli sata vuotta sitten ilmestyneen teoksen Ajatuksen voima (Basam Books 2008). Kirja kolahti ja kovaa, sillä siinä oli paljon samantyylisiä ajatuksia kuin Äitini tuulessa.

Kirjan ydinajatuksen voi tiivistää tähän: ihminen joko luo tai tuhoaa itse itsensä omilla ajatuksillaan. Eli jokainen on omien ajatustensa herra ja siten myös oman onnensa seppä.

Allen on sitä mieltä, että sattumaa ei ole olemassa, vaan kaikki, mitä kullekin milläkin hetkellä tapahtuu, johtuu hänen ajatuksistaan. Eli ihminen ei ole vain ajatustensa luoja, vaan myös luonteensa muokkaaja sekä olosuhteidensa, ympäristönsä ja kohtalonsa tekijä ja muotoilija. Ensi alkuun ajatus tuntuu hieman rajulta, mutta itse asiassa Allen taitaa olla hyvin lähellä totuutta, ellei jopa aivan asian ytimessä.


Vanha totuushan on se, että ympäristöään tai toisia ihmisiä ei voi muuttaa, mutta omia asenteitaan ja ajatuksiaan heitä kohtaan sen sijaan voi. On itse asiassa aika pysäyttävää huomata, kuinka tehokkaasti se toimii. Esimerkiksi se, miten toisiin ihmisiin suhtautuu, on pitkälti lähtöisin omasta ajattelusta. Tajusin tämän vasta muutama vuosi sitten haastatellessani parisuhdekouluttaja Sari Liljeströmiä, mutta muistan sen hetken ja hänen sanansa vieläkin. Tuntui melkein kuin lamppu olisi syttynyt päässäni: kaikki on lähtöisin omasta itsestä, omista ajatuksista ja omasta tavasta havainnoida maailmaa. Tätä voi soveltaa niin parisuhteeseen kuin mihin tahansa muuhunkin ihmissuhteeseen elämässä. Ja koska olen törmännyt tähän ajatukseen nyt jo monesti muissakin yhteyksissä (myös Allenin kirjaa lukiessani), uskon siihen aina vain vahvemmin.  

Tästä on helppo ottaa käytännön esimerkki parisuhteesta. Ajatellaanpa, että näät puolisossasi vain hänen huonot puolensa, joista myös muistat mainita usein. Syytät riidoissa aina vain toista ja sitä, että hän on niin hankala. Jos sen sijaan pysähtyisit miettimään omia tunteitasi ja sitä, miksi reagoit kulloinkin niin kuin reagoit, asiat voisivat alkaa kehittyä ihan toiselle tasolle. Koska väistämättä kunnioituksesi ja arvostuksesi puolisoasi kohtaan alkavat ajan mittaan laskea, jos keskityt vain hänen huonoihin puoliinsa. Sitä ei kuitenkaan moni tajua ennen kuin toinen alkaa ärsyttää ihan kaikessa. Jos sen sijaan niiden huonojen puolien sijaan keskittyisikin toisen myönteisiin piirteisiin ja asioiden positiivisiin puoliin, voisi omaa ajatteluaan muuttamalla muuttaa arvostustaan toista kohtaa ja siten koko parisuhdetta parempaan suuntaan.

Allenin mukaan ihminen on usein innokas kehittämään olosuhteitaan, mutta haluton kehittämään itseään. Niinpä hän juuttuu paikoilleen. Sen sijaan ihminen, joka ei pelkää asettaa itseään alttiiksi, ei koskaan epäonnistu sen tavoitteen saavuttamisessa, jonka on asettanut päämääräkseen. Toisin sanoen on turhaa syyttää olosuhteita tai ympäristöä epäonnestaan tai onnettomuudestaan, koska jokainen rakentaa olosuhteensa itse käytöksellään ja asenteillaan. Esimerkiksi köyhä vajoaa kurjuuteen vasta, kun alkaa pitää osaansa taakkana, joka on hänelle epäoikeudenmukaisesti langetettu.

 
Samoin myös  sairaus tai terveys kasvavat monessa kohtaa ajatuksista, koska mieli on kehon palvelija. Jos esimerkiksi jatkuvasti elää sairauden pelossa, varmasti sairastuu. Ahdistus ja pelko vaikuttavat kehoon ja sallivat sen päästää sairauden sisäänsä. Olen varma, ettei se ole vain sattumaa, että jotkut ovat kipeänä jatkuvasti ja toiset taas eivät juuri koskaan; minusta on ihan selvää, että ajatuksilla, elämänasenteella ja sisäisellä tasapainolla tai tasapainottomuudella on vaikutusta asiaan. 

Samasta syystä toiset koviakin kokeneet sen kuin mennä porskuttavat eteenpäin, kun taas toiset ovat jatkuvasti tyytymättömiä elämäänsä - vaikka asiat olisivat kuinka hyvin. He vain eivät jostain syystä nää sitä, koska heidän ajatusmaailmansa on jollain tapaa vääristynyt. 

Uskon siihen, että kaikki asiat tapahtuvat jostain syystä. Kaikessa - niin hyvissä asioissa kuin vastoinkäymisissäkin - on meille joku opetus, kun vain osaa sen nähdä ja ottaa opin vastaan. Näin ollen kasvamme ja kehitymme koko ajan ihmisinä ja se onkin mielestäni yksi tämän elämän tarkoitus ja hienous.      
   

tiistai 2. heinäkuuta 2013

BB-voide luonnonkosmetiikassa

Veikkaan, että tehokkaan markkinoinnin takia lähes kaikki ovat jo kuulleet BB-voiteesta ja suurin osa varmaan myös tietää, mikä se on. Mutta ei siitä taida olla oikeastaan lopulta kuin noin vuosi, kun itse kuulin siitä ensimmäisen kerran. Kerrataanpa siis hieman.  

BB on lyhenne sanoista beauty balm, blemish base tai blemish balm. Saksalainen ihotautilääkäri Christine Schrammek kehitti kyseisen voiteen 1960-luvulla ja sen tarkoitus oli auttaa hänen potilaitaan kauneushoidoista ja -leikkauksista toipumisessa eli suojata, hoitaa ja peittää herkkää ihoa. Kyse ei siis varsinaisesti ole mistään uudesta jutusta.

Voide levisi Etelä-Koreaan ja Japaniin (ja ylipäätään Aasiaan, jossa vaaleaa posliini-ihoa ihannoidaan) vuonna 1985 ja siitä tuli siellä nopeasti näyttelijöiden ja julkkisten salainen ase. Viimeisen parin vuoden aikana BB-voiteet rynnistivät myös länsimaisille markkinoille. Niitä  putkahtelee nyt kaupan hyllyille kuin sieniä sateella ja koko ajan lupaukset tehosta ovat entistä suurempia. Läheskään kaikki tällä hetkellä markkinoilla olevat BB-voiteet eivät kuitenkaan sisällä alkuperäisten BB-voiteiden hoitavia ja rauhoittavia ainesosia.

Viimeisin trendi markkinoilla ovat CC-voiteet (color correcting cream), jotka käsittääkseni ovat paranneltuja versioita BB-voiteista. Sehän yleensä tosin tarkoittaa samalla myös korkeampaa hintaa...  

Mutta palataanpa vielä takaisin beauty balmeihin. BB-voide on samalla sekä kosteus- että pohjustusvoide, ihon heleyttäjä, meikkivoide, peiteaine, valokynä ja aurinkosuoja. Markkinoille tulevissa kehittyneemmissä versioissa eli BB-uutuuksissa, on otettu huomioon myös erilaiset ihotyypit, kuten herkkä, rasvoittuva ja ikääntyvä iho. Tiivistettynä BB-voide on siis laiskan meikkaajan monitoimituote, joka antaa iholle luonnollisen ja hehkuvan pinnan yhdellä sipaisulla: se on jotain sävyttävän päivävoiteen ja meikkivoiteen väliltä.

Koska synteettisen kosmetiikan markkinat pullistelevat tällä hetkellä BB-voiteita, oli vain ajan kysymys milloin sellaisia alkaa saada myös luonnonkosmetiikan puolelta. Lavera oli ensimmäinen, jonka tarjonnassa minä törmäsin beauty balmiin.


Tykkään Laveran BB-voiteesta kovasti, sillä se tuoksuu raikkaalle, kosteuttaa hyvin, tasoittaa ihoa kivasti ja mukautuu ainakin minun ihoni sävyyn hyvin. Voide on kyllä melko tummaa, joten ihan todella vaalealle iholle se ei välttämättä sulaudu yhtä hyvin. Mutta mikä parhainta, voide tekee kaiken tuon luomulaatuisesti muun muassa acai-marjan ja luonnollisen mineraalipigmentin avulla :)

Tykästyin voiteeseen niin, että jätin ainakin näin kesäksi kaiken muun (myös ripsarin!) arkimeikistäni pois, tuo Laveran BB-voide riittää minulle tällä hetkellä. Se ei kuitenkaan peitä suurimpia ihon virheitä tai ongelmia (kuten tummia silmänalusia tai finnejä), joten peittävämpää tulosta kaipaavan pitää fiksailla naamaa vielä peitekynällä. Myös Jane Iredalen mineraalimeikkipuuterini levittyi voiteen päälle ihan kivasti, joten jos BB:n päälle haluaa laittaa vielä muutakin meikkiä, onnistuu sekin. Päätin kuitenkin itse viettää kesällä niin paljon meikittömiä (tai no, lähes meikittömiä - jos BB-voidekin luokitellaan meikiksi) päiviä kuin mahdollista ja täytyy sanoa, että se on tehnyt iholleni todella hyvää! Siitäkin huolimatta, että käytän muutenkin luonnonkosmetiikkaa. 

Voisi sanoa summa summarumina, että kun Laveran BB-voidetta laittaa, tuntuu ja näyttää siltä, ettei naamassa olisi meikkiä lainkaan, mutta silti iho näyttää paremmalta kuin mitä se oikeasti on. Keksin ainoastaan yhden puutteen Laveran BB:stä: aurinkosuojaa siinä ei ole.

Minulla ei ole kuvissa muuta meikkiä kuin tuota Laveran beauty balmia. Tosi hyvin se mielestäni sulautuu ihoon!

Muihin luonnonkosmetiikan BB-voiteisiin en voi Laveraa verrata, sillä en ole niitä vielä testannut. Ainakin myös parilla muulla luonnonkosmetiikkamerkillä on kuitenkin jo omat BB-voiteensa.